Jotkut vanhemmat pelit vaativat paljon kontekstia ymmärtääkseen niiden merkityksen. Toiset taas vaativat vain ohjaimen käteen poimimisen. Flying Shark ja Fire Shark kuuluvat selvästi jälkimmäiseen ryhmään. Lähes neljä vuosikymmentä on kulunut siitä, kun Toaplan toi ne pelihalleihin, mutta jo muutama minuutti pelattavuutta riittää tunnistamaan monia ideoita, jotka tulivat määrittelemään vertikaaliammuntapelien genren tulevina vuosina.
M2 on nyt tuonut molemmat pelit takaisin Toaplan Arcade Garage -tuotelinjaansa Flying Fire Shark -kokoelmalla, joka osoittaa jälleen kerran japanilaisen studion valtavan huolenpidon työskennellessään klassikkopelien kanssa. Kyseessä eivät ole kaksi keinotekoisesti nuorennettua peliä, vaan pikemminkin erittäin kunnioittava säilytys, johon on yhdistetty riittävästi moderneja työkaluja, jotta ne olisivat hieman vähemmän pelottavia.
Flying Shark on edelleen pieni suunnitteluoppitunti
Flying Shark ilmestyi alun perin vuonna 1987 , ja sen lähtökohta ei voisi olla yksinkertaisempi. Koneemme liikkuu jatkuvasti eteenpäin tuhoten maa- ja ilmavihollisia, keräten vahvistuksia ja yrittäen selviytyä.
Avain piilee siinä, että tämä näennäinen yksinkertaisuus kätkee alleen valtavan laskelmoidun pelin. Tässä emme vielä kohtaa myöhemmin luotihelvettiin liitettyjä massiivisia ammustulvia. Vaara tulee paljon tarkemmista ja nopeammista laukauksista, jotka ammutaan paikoista, jotka voivat yllättää meidät. Kyse ei ole vain hyvistä reflekseistä: vihollisten ilmaantumispaikkojen oppiminen on olennaista.
Myös aseidemme kehitys toimii erittäin hyvin. Aloitamme suhteellisen haavoittuvina ja lisäämme vähitellen voimaamme, kunnes koneesta tulee paljon pelottavampi kone. Ongelma syntyy, kun menetämme hengen ja osa tuosta voimasta katoaa sen mukana. Yksi virhe voi helposti laukaista useita lisää, koska pelin hallinnan takaisin saaminen heikentyneillä aseilla ei ole helppo tehtävä.
Sen viisi tasoa toistetaan sitten toisessa silmukassa, joten paperilla se ei vaikuta erityisen pitkältä kokemukselta. Todellisuudessa, kuten missä tahansa hyvässä kolikkopelissä, sen pituus riippuu paljon enemmän siitä, kuinka hyvin haluat hallita sen, kuin tasojen lukumäärästä.
Tulihai nostaa merkittävästi lämpötilaa
Kaksi vuotta erottaa Flying Sharkin ja Fire Sharkin, ja se näkyy käytännössä ensimmäisestä minuutista lähtien. Jatko-osa on nopeampi, aggressiivisempi ja näyttävämpi. Ympäristöt ovat mukaansatempaavampia ja ennen kaikkea arsenaalimme on paljon tyydyttävämpi.
Meillä on kolmenlaisia laukauksia, joita voimme parantaa asteittain, ja korkeampien tehotasojen saavuttaminen tuottaa upean tunteen oikean lentävän höyryjyrän ohjaamisesta. Fire Shark osaa saada meidät tuntemaan itsemme voimakkaiksi.
Koska jos Flying Shark jo itsessään vaatii huomiota, Fire Shark voi olla raaka. Ammukset lentävät erittäin suurilla nopeuksilla, vihollismuodostelmat yrittävät jatkuvasti pakottaa meidät pois mukavista asemista, ja jotkut tilanteet jättävät vain vähän tilaa reaktioille. Ulkoa opettelu lakkaa olemasta etu ja siitä tulee käytännössä olennainen osa pelattavuutta.
Se voi olla turhauttavaa, varsinkin jos olet tottunut nykyään anteeksiantavaisempiin peleihin, mutta se selittää myös, miksi nämä pelit toimivat niin hyvin pelihalleissa. Jokainen yritys tarjoaa arvokasta tietoa, ja aiemmin mahdottomalta tuntuneen osion voittaminen tarjoaa tyydytystä, jota on vaikea toistaa.
M2 ymmärtää täydellisesti, miten pelihallien elvyttäminen onnistuu.
Tässä kohtaa tämä kokoelma saa suurimman osan arvostaan. Voimme pelata kunnioittaen alkuperäistä pelihallikokemusta, mukaan lukien eri alueelliset versiot, mutta M2 sisältää työkaluja, jotka mahdollistavat räätälöidyn oppimiskokemuksen.
Super Easy -tila vähentää vaikeustasoa merkittävästi ja on hyvä aloituskohta, kun taas Custom-tilassa voit muokata erilaisia parametreja. Arcade Challenge on hyödyllinen tiettyjen tilanteiden harjoitteluun, ja tutut M2-laitteet näyttävät lisätietoja pelin aikana, mikä auttaa sinua ymmärtämään vihollisia, tehosteita tai jopa tiettyjä ammusten käyttäytymismalleja.
Nämä lisäykset ovat tärkeitä, koska ne eivät muuta alkuperäisten pelien ydintä. Ne, jotka haluavat kokea pelihallin alkuperäisessä muodossaan, voivat tehdä niin, kun taas uusilla pelaajilla on työkalut pelin ymmärtämiseen ennen kuin he hukkuvat täysin ensimmäisten minuuttien aikana.
Emulointi säilyttää myös tarkkuuden ja nopeuden, jota tarvitaan peleissä, joissa muutama ruutu voi erottaa täydellisen väistöliikkeen hengen menettämisestä. Visuaalisesti ne ovat tietenkin edelleen 1980-luvun lopun pelejä, mutta niiden spritit, ympäristöt ja räjähdykset säilyttävät persoonallisuutensa, ja musiikki täydentää täydellisesti jatkuvaa jännitystä.
Erinomainen, vaikkakin hieman rajoitettu kokoelma.
Kiistan pääkohde on sisältö. Flying Shark ja Fire Shark muodostavat upean parin, koska ne antavat meille mahdollisuuden tarkkailla Toaplanin kehitystä vain kahdessa vuodessa, mutta ne ovat silti vain kaksi peliä.
Lisää kotiversioita on saatavilla maksullisena DLC:nä yhdessä Wardneriin liittyvän sisällön kanssa. Clear River Gamesin fyysiset versiot sisältävät tätä materiaalia, mutta olisi ollut parempi, jos se olisi integroitu myös digitaaliseen versioon. Kun kokoelman tarkoituksena on säilyttää ja kontekstualisoida osa yrityksen historiasta, joidenkin sen lisäversioiden erottaminen väistämättä heikentää kokonaisvaltaisen tuotteen vaikutelmaa.
Nämä eivät ole pelejä, jotka on suunniteltu niille, jotka haluavat vain suorittaa kampanjan loppuun ja siirtyä seuraavaan peliin. Hauskuus piilee toistossa, oppimisessa ja jokaisen vaiheen asteittaisessa hallitsemisessa. Ja juuri tästä syystä, lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin, molemmilla on edelleen jotain sanottavaa.